Author Archive

Puuhellan muuraus

Harjoitustyön tarkoituksena on opetella tulisijan muuraus. Työparina toteutettu työ tehtiin uudelleenkäytetyllä laastilla ja tiilillä. Työtapoja ja tekniikoita muuraksessa on monia, tässä niistä yksi.

Työ aloitetaan puhdistamalla tulevan tulisijan viemä ala. Tulisijan paikka suunnitellaan ja piirretään noin tuuman päähän takana olevasta muurista, jotta hellan ”eläessä” lämmön vaikutuksesta, sillä on tarpeeksi tilaa laajeta ja supistua.

Kahden ensimmäisen kerroksen ollessa umpinaisia, tiilet katkaistaan valmiiksi mittaan ja laitetaan likoamaan, jotta ne eivät imisi kaikkea kosteutta laastista. Hellan alle jäävä betonilattia kastellaan myös.

Saviuunilaasti valmistetaan ja sen asetuttua muuraus voi alkaa. Tiilien annetaan valua hetken ennen niiden asentamista. Laastia laitetaan ensimmäisen kerran alle noin sentin verran ja saumoihin tulee myös noin senttimetri.

Tiilien asettelu tulee tehdä suunnitelman mukaan ja kerroksen tarvittava suoruus varmistetaan vatupassilla. Saumojen tulee olla eri kohdassa seuraavaan kerrokseen nähden. Ylimääräiset laastit poistetaan lastalla ja harjalla.

Toinen kerros on käytännössä samanlainen kuin ensimmäinen, mutta tiilet on aseteltu peilikuvana toiseen nähden.

Käytimme harjoitustyössä uudelleen aikaisemmin käytössä ollutta laastia. Vanhan laastin paakut murskataan tähän tarkoituksen valmistetulla erikoistyökalulla. Vanhan laastin sekaan sekoitetaan hieman uutta, jotta sitovuus säilyy.

 

 

 

Vajan maalaus Virtasen neljän öljyn maalilla

Maalasin kesällä 2016 mökkipihan vajan Virtasen neljän öljyn maalilla.

Maalus perinnemaaleilla

Työhön kuului työmaan suojaus sanomalehdillä ja teipeillä, maalattavan pinnan puhdistaminen harjalla ja seinän sekä katon alapuolen maalaaminen kertaalleen punaisella öljymaalilla. Työ vei kaksi pitkää työpäivää ja lopputulos oli hyvinkin tyydyttävä. Reuna- ja räystäslautojen, eikä ovien maalaaminen kuulunut urakkaan ja ne maalattiin jälkikäteen samana kesänä.

Asiakkaan ikkunoiden korjaus

Suoritin kesällä 2016 tilaustyönä koulun kautta saadun asiakkaan ikkunoiden korjausta.

20160613_122321 (Medium) 20160603_133958 (Medium)

Ikkunoita korjattiin ensin tarkemmin ja perusteellisemmin ja myös hieman vähemmän tarkasti asiakkaan pyynnöstä.

20160613_122211 (Medium) 20160613_122233 (Medium)

Perus prosessiin kuului ikkunoiden kunnon tarkastus, dokumentointi ja itse kunnostustyö, joka sisälsi: lasien poiston ja puhdistuksen, maalin poisto, kitin poisto, kulmarautojen poisto ja niiden puhdistus lipeäliemessä ja ruostesuojamaalaus, puun vaurioiden korjaus, hionta, pohjamaalaus, ruutujen kiinnitys uudelleen käyttäen pellavaöljykittiä ja vielä kaksi maalauskertaa pellavaöljymaalilla.

20160608_105812 (Medium) 20160608_135240 (Medium) 20160602_164412 (Medium)20160603_132838 (Medium) 20160603_114159 (Medium) 20160617_100220 (Medium)

Ripustettava peili Ikean kaapinovesta

Harjoitustyön tuloksena oli ”roslagin mahdogilla” käsitelty ripustettava peili. Käytetty peililevy oli peräisin Ikean kaapinovesta ja kehys tehtiin sen mittojen mukaan.

Kehys valmistettiin männystä, joka ensin sahattiin, höylättiin ja jyrsittiin muotoonsa konein. Tämän jälkeen kulmien liitoksia sahattiin karkeasti ensin vannesahalla ja viimeisteltiin japaninsahalla ja taltalla, sekä viiloja apuna käyttäen. Kehyksen kulmat liimattiin puuliimalla.

Seuraavaksi kehys, lukuunottamatta peililevyn huullosta, käsiteltiin roslagin mahongilla ja annettiin kuivua. Peililevy asetettiin paikalleen ja kokonaisuun jäykistettiin peiliovasta jääneillä raudoilla. Kiinnityksessa käytettiin kittiä, koska kyseessä oli ”ikkunantekoharjoitus”.

Viimeisenä peili putsattiin ja ripustimeksi asennettiin sopivan mittainen rautalanka.

Vilja-aitan pärekatto

IKATAn rakennusresturoinnin osasto sai kesällä 2015 urakaksi uusia vilja-aitan pärekaton Valkeakoskella.

Telineet oli asiakkaan toimesta pystytetty jo molemmille lappeille. Aitan takaseinälle psytytettiin alumiiniteline ja ovellinen seinä jäi ilman telinettä. Katolla työskentelevät opiskelijat varustettiin valjailla.

Työ aloitettiin poistamalla vanhat päreet ja naulat, joka kävi nopeasti päreiden ollessa jo lahonneita ja naulat ruostuneita. Myös vanhat räystäs ja reunalaudat uusittiin. Ruodelaudat olivat pääosin kunnossa ja niitä ei tarvinnut montaakaan uusia.

Seuraavaksi kiinnitettiin räystäslautojen paikalle laudat, jolla päreet saatiin alkamaan oikeasta kohdasta. Ensimmäset päreet sahattiin puoleen mittaan, seuraavat kahteen kolmasosaan joidenka päälle tuli ensimmäinen täyspitkistä päreistä tehty rivi. Näin saatiin aikaan oikeanpaksuinen katto myös aivan lappeiden alareunaan.
Päreet lyödään kiinni toisiinsa pärenauloilla, jotka ovat viiden sentin mittaisia ja kirkkaita, jotta ne vanhenevat päreiden mukana ja katon uusiminen ei tulevaisuudessa ole hankalaa. Pärerivit tulevat vuorotellen toistensa päälle eri suunnista. Niiden yläreunat on merkattu ja säätä vasten tuleva puoli selviää taivuttamalla pärettä hieman, jolloin pääsee näkemään puun syiden avautumissuunnan. Päre asetetaan niin, että vesi valuu syyn päältä sujuvasti alas, eikä puun sisään.

Rivit kohdistetaan käyttämällä tarkoitusta varten valmistettuja ohjurilautoja. Laudat varmistavat etenemän tasaisuuden.

Työ sujui hyvällä säällä ja isolla porukalla ripeästi ja mallikkaasti. Kun päreet oli saatu kiinnitettyä, irroitettiin reunoilla olevat laudat ja ne korvattiin reuna-, sekä räystäslaudoilla. Harjalle lyötiin leveitä lautoja ensin molemmille lappeille ja niiden päälle yksi, jolloin saatiin harja suljettua.

Katto oli näin valmis kestämään seuraavat 20-30 vuotta.

 

Ekologiset nettisivut

Netti Nuukaan ekologiset nettisivut ovat muuttaneet.

Löydät ne nyt osoitteesta: http://netti.nuukaa.fi/

Tervetuloa!

Jari.nuukaa.fi on tästä lähtien henkilökohtainen osoitteeni, joka linkittää digitaalista sisältöäni ja toimii alustana milloin millekin projektille.